Ni hao!

Kiinan muuri rakennettiin aikanaan suojaamaan Kiinaa barbaarien hyökkäyksiltä, ja sen jälkeen avuksi on tullut vielä toinen muuri, palomuuri netissä, joka estää minua bloggaamasta täältä. Joten lähetin tekstin sähköpostitse ja Nätyn teatterisihteeri Tuula laittoi tämän ystävällisesti nettiin.

Terveisiä siis Kiinasta. Saavuttuamme vuorokauden mittaisen matkustamisen jälkeen maanantai-iltapäivällä Guangzhouhun, meidät vietiin heti  buffet-pöytien ääreen tervetuliaisillalliselle. Olisimme toivoneet suihkussakäynti- ja vaatteidenvaihtomahdollisuutta, mutta siihen ei kuulemma ollut aikaa, joten olimme hienossa hotellissa pukeutuneina  verkkareihin ja matkustushikeen. 

Hymyilevän vastaanoton jälkeen kuulimme heti, että ystävyyskaupunkitapahtuman liput olivat menneet kahdessa päivässä, joten meitä odottaa perjantaina täysi salillinen, 1200 henkeä! Esityksen pääsylippu näyttää näin koristeelliselta:

Sitten meidät vietiin bussilla majapaikkaan ja täällä siis ollaan, 13 miljoonan asukkaan Guangzhoussa, tarkemmin ottaen  suurella, eteläisellä kampuksella University Islandilla. Asumme mukavasti yliopiston asuntolassa ja matkat harjoittelu- ja esintymispaikkoihin ovat lyhyet. Välillä on epätodelliset Truman Show –fiilikset, koska koko paikka tuntuu lavastetulta ja kaikki ihmiset 19-vuotiailta. Kovin kauas ei tosin tarvitse mennä, kun löytyy avoviemäreitä ja muuta elämänhajuista.

Ensimmäiset päivät ovat kuluneet treenaillessa ja hankkiessa tarvikkeita näytelmää varten. Jälkimmäinen on ollut melko hankalaa. Avuksemme on annettu avuliaita, mutta kokemattomia opiskelijoita, jotka yrittävät kyllä parhaansa, mutta näyttävät kauhistuneilta kun kerromme, että tarvitsisimme tyhjiä maalipurkkeja, joihin pää mahtuu sisään. Hanno ja lavastaja Make lähettivät kyllä ohjeiden mukaan hyvissä ajoin etukäteen luettelon valokuvineen tavaroista, jotka pitäisi hankkia paikan päältä, mutta luettelo on jäänyt täällä johonkin pomon pöytälaatikkoon, koska tytöt, jotka asiat täällä käytännössä hoitavat, eivät olleet koskaan nähneetkään sitä. Tänään Hu saapui paikalle ja oletamme, että asiat alkavat sujua paremmin, koska hän tuntee näytelmämme ja meidät.

Tytöt ovat myös herttaisen huolissaan meistä: heidän mielestään olemme jatkuvasti alttiina kaikenlaisilla vaaroille, jos liikumme tai syömme hiukankin yliopistoalueen ulkopuolella. Liikuttavimmillaan tämä oli silloin, kun pikkuruinen tyttö oli huolissaan siitä, että hän ei hetken aikaa tiennyt, missä Hanno on.

Mutta kaikki hyvin täällä. Aikaero- ja matkustusrasitus alkaa hävitä ja viime yönä uni maistui moskiittoverkon suojissa jo hyvin. Kaksi ensimmäistä päivää sujui kuumuudessa kuivin jaloin , mutta sitten saatiin useamman tunnin näyte monsuunista, ja ihmiset alkoivat seilata lainehtivilla kaduilla happosateenvarjot purjeinaan. Emmalle sade aiheutti käsivarsiin punotusta ja muutamat valittivat kutinasta, minä muiden mukana.

Sateen rummutus esiintymispaikan kattoon aiheuttaa myös meluhaitan, mutta onneksi saimme lavan eteen muutaman mikrofonin ja hyvin avatulla suulla ja suunnatulla äänellä puhe kantaa taakse asti.

Ruoka on hyvää ja halpaa (maksoin opiskelijakanttiinissa syömästäni kolmesta pienestä kasvisruoasta ja riisistä yhteensä 60 senttiä), mutta ravintoloissa ja kaupoissa menee helposti ostaminen arpapeliksi, koska useimmiten kaikki lukee vain kiinaksi. Olen opetellut  ”en syö lihaa” kiinaksi ja se on ollut hyödyllinen lause.

Mutta nyt nukkumaan, lupasin pitää aamulla opiskelijoille joogatunnin. Kello on täällä jo yli puolen yön, Suomessa vasta hieman yli seitsemän illalla. Huomenna on iltapäivällä ohjelmassa yhteistreenit ystävyyskaupunkijuhlan muiden esiintyjien kanssa. Seuraavan kerran bloggaan, kun esitys on ohi.