Rock-tähdet Kiinassa

Niin paljon tarjosi Guangzhou elämyksiä lyhyessä ajassa, että siellä oli vaikea istua alas ja muuttaa kokemukset sanoiksi. Tätä kirjoittaessa olen jo kotona, yritän pysytellä hereillä (yli vuorokauden kestänyt matkustaminen ja viiden tunnin aikaero ei tee aivotoiminnalle hyvää) ja kertoa edes jotain.

Lähes esityksen alkuun asti  jatkui kaikenlainen tekniikan, rekvisiitan, soittimien hankinta ja säätäminen.  Edellisenä päivänä paikalle saatu jatkojohto oli seuraavana aamuna poissa. Kysymykseen missä johto on, vastaus oli: ”It’s gone.” Vastaavat, hieman absurdit tilanteet seurasivat toisiaan niin tiuhaan tahtiin, että Make harmitteli, ettei reissusta tehty dokkaria, koska ”Filkkarien pääpalkinto meni sivusuun”. Lindénin Heidillä ja Ihanuksen Petrillä oli kyllä  ajatus tehdä reissusta dokkaria, mutta näin lyhyellä valmisteluaikataululla idea ei ikävä kyllä löytänyt tuottajaa.

Make ei kuitenkaan pienestä hätkähdä, eikä myöskään jumiudu ideoihinsa, joten jos joku juttu ei sujunut juuri niin kuin oli ajateltu, Make haki toisia ratkaisuja. Leveää näyttämöä sai verhoilla sopivasti rajattua ja lopulta näyttämö näytti ihan hyvältä. Paikalliset opiskelijat auttoivat kyllä parhaansa mukaan, mutta esimerkiksi tekniikan pojat olivat kaikki harjoittelijoita, eivät ammattilaisia.

Itse ystävyyskaupunkijuhlassa oli meidän lisäksi yksi kiinalaisten tanssi- ja yksi perinteisillä soittimilla luotu musiikkiesitys. Koko homman kenraaliharjoitusta veti taidealojen pääope Miss Tu, joka oli siviilissä ystävällinen, mutta osoitti todeksi Hun kertoman, että Kiinassa opettaminen tarkoittaa usein tyytymätöntä, käskevää kailottamista mikrofoniin, vaikkei olisi mitään syytäkään. Kävi ilmi, että hän olikin käynyt armeijan. 

Esitykset usein tekstitetään Kiinassa, koska kaikki eivät suinkaan puhu samaa kieltä, vaikka lukevatkin samoja kuvamerkkejä. Niinpä meidänkin esitys tekstitettiin ja ennen esitystä minua harmitti, että kiinankielinen tekstitys oli hoidettu niin, että yleisö näki monta repliikkiä kerralla. Pelkäsin, että spontaani ilo nasakoista repliikeistä himmenee, jos yleisö lukee ne ennen kuin näyttelijä on sanonut repliikin. Pelko hälveni kuitenkin heti esityksen alettua, kun jo ensimmäisten repliikkien kohdalla yleisö taputti ja nauroi. Vastaanotto oli välitön, iloinen ja vuorovaikutteinen. Jos joku näyttelijä jännityksissään unohti repliikin, yleisö kannusti vimmatusti ja palkitsi ponnistukset aplodein.  Ensimmäinen ”What?” kuiskaajana toimineelle Hulle taisi tulla Akulta ja tämän jälkeen useat ihmiset yleisöstä huusivat puuttuvan sanan, jos joltain näyttelijältä unohtui.

Anteeksi muuten kehno kuvaus. Nauratti ja itketti ja jännitti niin, että kädet tärisi. Olin pakahtua ylpeydestä, kun katselin opiskelijoita ja samalla haikeana ajattelin, että jääköhän tämä meidän viimeiseksi vieraskieliseksi esitykseksemme ulkomailla. Jos jää, tunnen vain kiitollisuutta siitä, että monivuotinen hanke loppui näin hienosti.

Näyttelijät olivat lumoavia ja virtaavia. Esityksessä toteutui se, miksi olemme vieraskielisiä juttuja tehneet jo vuodesta 1995 (tämä oli kahdeksas reissu). Taas pääsimme outouksien kautta olennaisuuksiin. Puhe laskeutuu aivokuorelta ja alkaa liikuttaa ja muokata kroppaa, puhe on kokonaisvaltaista liikettä. Tässä kehollisessa metamorfoosissa esimerkiksi Paavo Aadolfina minusta kummallisesti näyttääkin aasialaiselta:

Esityksen loputtua  aplodit olivat hurjat. Moneen kertaan sain kuulla ihmettelyä, miten hyvin näyttelijät puhuvat esityksessä kiinaa, vaikkeivat puhu sitä muuten ollenkaan. Juhla päättyi siihen, että meidän opiskelijat lauloivat opettelemansa kiinalaisen laulun ja kiinalaiset opiskelijat varsin herttaisesti ja kamarikuoromaisesti Oman kullan silmät. Tässä tanssijat, muusikot ja näyttelijät juhlan jälkeen, meidän opiskelijat komeiden kukkalaitteiden kanssa:

Näyttelijät saivat esityksen leikkiä rocktähtiä: varsinkin pitkät ja pitkätukkaiset Veijon esittäjät Aku ja Markus aiheuttivat jopa pientä hysteriaa. "You are so handsome" ja kikatusta kuului monen tytön suusta. Kaikki halusivat samaan kuvaan tähtien kanssa, muutama tyttö jopa meni polvilleen ja kiljui. Hämmentävää, kun kyse oli kuitenkin yliopisto-opiskelijoista, eikä kolmetoistavuotiaista tytöistä. Osa kyllä myös näytti ikäistään paljon nuoremmalta, osittain siroutensa, osittain pukeutumisensa (minihame ja pitsikauluksinen paita) vuoksi.

Tällainen epäkyyninen, vilpitön innostuneisuus  ja kiinnostus oli merkillepantavaa muutenkin monissa tapaamissamme guangzoulaisissa. Me kaikki pidimme ja liikutuimme kovin yhden katuravintolan pienikokoisesta tarjoilijatytöstä, jonka ikää oli täysin mahdoton arvata, koska se olisi voinut olla mitä vain 12-30:n ikävuoden väliltä. Hän osoittautui parikymppiseksi, mutta jotain aseistariisuvan suloista ja lapsenomaista hänen ilossaan ja palvelemishalussaan oli. Rahojen laskemisen kanssa hänellä oli paljon vaikeuksia, mutta hän hieroi hartiat, asetteli asiakkaan laukut tuolille ja hymyili lakkaamatta. Hän on juuri sellainen ihminen, jolle ei koskaan toivoisi mitään pahaa. Ei esimerkiksi sitä, että joku länsimaalainen sikaniska löytäisi hänet ja hyväksikäyttäisi hänen luottavaista ystävällisyyttään. Opiskelijat kävivät ennen lähtöämme viemässä hänelle sydänkorun, kun sitä ennen hän oli jonkun avustuksella kirjoittanut riipaisevasti paperille: Make Friends.

Esityksen jälkeen menimme yhdessä kiinalaisten ystävien kanssa syömään. Kiinalainen tapa tilata useita ruokalajeja, jotka kiertävät ihmiseltä toiselle pöydän keskellä olevan pyörivän levyn avulla, on sosiaalinen ja leppoisa tapa syödä. Kaikki olivat onnellisia ja helpottuneita. Hieno, mieleenpainuva ilta kaiken kaikkiaan.

Seuraavana päivänä roudattiin kamat pois esityspaikalta ja vietettiin loppupäivä vapaata. Osa meistä kävi rauhoittumasa Yexiun suuressa puistossa ja fiilikset olivat edellisen päivän jäljiltä tällaiset:

Lisää Guangzhou-kuvia ja kertomuksia tulee jälkijättöisesti ensi viikolla. Huomenna lähdemme tutustumismatkalle perjantai-illaksi ja lauantaiksi Turun kaupunginteatteriin katsomaan esityksiä. Tällä välin täällä on tullut niin kesäistä, että sunnuntaina puolestaan on pakko päästä mökille työntämään sormet multaan. Ensi viikkoon siis, jolloin meillä on Montun esitykset.