Matka Kiinaan alkaa tästä!

Eilen oli aprillipäivä. En halunnut aloittaa blogia eilen, ettei tätä olisi luultu aprillipilaksi: Näty ei ole menossa soutuvenheellä vaan Tohvelisankarilla Kiinaan eli  kakkoskurssi valmistelee parhaillaan Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvaa mandariinikiinaksi. Hanno Eskolan sovittama ja ohjaama näytelmä esitetään Guangdongin yliopistossa 10.5. tapahtumassa, jossa juhlistetaan Tampereen ja Guangzhoun välisen ystävyyskaupunkisopimuksen allekirjoittamisen 5-vuotispäivää. Tämä siis ei ole aprillia vaan totta, ja tämän totisen ihmeen toteutumista voi seurata tästä päivästä alkaen tässä blogissa, jossa minä ja opiskelijat kerromme projektin etenemisestä.

Viime viikolla oli Maailman teatteripäivä. Dario Fo kirjoitti siihen liittyvässä julistuksessaan:  "Kriisin ainoa ratkaisu on siis toivoa, että järjestettäisiin uusi suuri noitajahti meitä ja etenkin niitä nuoria vastaan, jotka haluavat opiskella teatteritaidetta: näin saisimme uuden joukon maanpaossa eläviä komeljanttareita, jotka epäilemättä hyötyisivät uskomattoman paljon tällaisesta karkotuksesta ja loisivat uudenlaisia esittämisen tapoja."
http://www.world-theatre-day.org/en/picts/WTD_Fo_2013_finland.pdf

 Nätyllä on harjoitettu vapaaehtoisia maanpakoja ja haettu uusia esittämisen tapoja vieraan kielen avulla vuodesta 1996: jokainen kurssi on joko valmistanut kokonaisen näytelmän tai harjoitellut kohtauksia kielellä, jota ei entuudestaan osaa  eikä näytelmän valmistusvaiheessakaan tunne repliikkejä enempää. Vieras kieli viskaa näyttelijän uuteen maisemaan, oudolle kartalle, jossa äidinkielen kompassi ei auta perille. Uusi kieli tuo mukanaan uudet eleet, ikäänkuin toisenlaisen kehon. Se pakottaa symbolisen merkitysjärjestelmän antamaan tilaa kielen muille merkitystasoille: vieraalle äännemaisemalle, oudolle musiikille, rytmille, äänenpainoille ja sävelkuluille. Ja myös äänen kantavuudelle: näytelmä esitetään yliopiston juhlasalissa, johon mahtuu 1200 katsojaa...

Itselleni on kiinnostavaa, että tarvon tällä kertaa samanlaisessa merkityshetteikössä kuin opiskelijat. Aiemmissa projekteissa käytimme italiaa ja espanjaa, joita osasin kuitenkin jonkin verran, mutta mandariini on tuntematon minullekin (vaikkakin olen jo aiemmin ajatellut sitä hieman opiskella, koska veljeni vaimo on kiinalainen ja näin ollen kiina on myös rakkaan veljenpoikani toinen kieli).  Ajoittain on pieni pelon pala noussut kurkkuun, koska aikaa on vähän ja tekstiä paljon. Vaikeusaste on huomattavasti korkeampi kuin aiemmissa projekteissa, mm. siksi, että mandariinikiina on tonaalinen kieli.

Tonaalisessa kielessä sanan tai tavun sävelkorolla, toonilla, erotetaan eri merkityksiä puheessa. Mandariinikiinassa tooneja eli sävelasteita on neljä (tai viisi jos neutritooni lasketaan).  Esimerkiksi tavu [ma] ensimmäisellä toonilla eli korkealla tasaisella äänellä lausuttuna tarkoittaa äitiä, nousevalla sävelkululla hamppua sekä  kolmanteen tooniin kuuluvalla laskevalla ja nousevalla sävelkululla hevosta. Äkisti laskeva neljäs tooni tekee tavusta verbin "moittia", ja toonittomana siitä tulee kysymyspartikkeli, joka vastaa suomen kielen liitettä -ko, -kö. Mandariiniksi voidaan siis muodostaa sellainen merkitykseltään jokseenkin teoreettinen, mutta rakenteeltaan moitteeton kysymyslause kuin "Moittiiko äiti hevosen hamppua?", jossa on viisi yksitavuista sanaa ma eri tavoin lausuttuna (sekä genetiiviä merkitsevä pikkusana de). (Lähde:  http://www.lausti.com/articles/languages/kiina.html.)

 Vaikka Guangzhoussa puhutaan kantonia, päädyimme tooneiltaan yksinkertaisempaan mandariiniin, koska kantonin murteissa tooneja on jopa 8–9 ja koska monet guangzhoulaiset ymmärtävät kuitenkin mandariinia.  Suomalaiset näyttelijät ovat tottuneet siihen, että intonaatio ja sävelkorkeus voi muuttua tunteiden ja esitettävien asioiden mukaan. Nyt  sävelkulun vaihtelu on fiksattu, koska sanan merkitys voi muuttua toonin muuttuessa. On mielenkiintoista seurata, miten näyttelijät reagoivat tähän; tuleeko esimerkiksi enemmän eleitä, kun äänestä poistetaan yksi ilmaisullinen liikkumavara.

Tonaalisella kielellä työskentely on ollut sekä minun että Hannon pitkäaikainen haave. Haave alkoi muuttua todeksi, kun Hanno puhui asiasta ex-apulaispormestari Perttu Pesälle, joka aikoinaan valmistui Nätyltä näyttelijäksi. Tampereen kaupunki innostui ajatuksesta lähettää esitys lahjaksi ystävyyskaupungilleen Guangzhoulle ja osoitti meille matka-avustuksen. Pyörät alkoivat pyöriä aluksi hitaasti, koska yhteydenotot Kiinaan eivät ensin tuottaneet tulosta, mutta kun kontakti saatiin luotua, alkoi tapahtua. Ja niinpä olemme tilanteessa, jossa haaveemme toteutuukin pikavauhtia; huomattavasti nopeammalla aikataululla kuin aiemmat vieraskieliset proggiksemme. 

 Viime maanantaina saimme Guangzhousta kaksi vaihto-opiskelijaa Hun ja Djangon Tampereelle auttamaan opiskelijoita tekstin ääntämisessä ja opettelemisessa. He viipyvät Tampereella 5.5. asti, jolloin lennämme Kiinaan yhdessä.

 Ääntämisen opettelu on aikamoista tankkausta, koska erilaisia sibilantteja (suhuäänteitä) on monta ja lisäksi pitäisi opetella toonit.  Onneksi opiskelijoiden into, kärsivällisyys ja hyväntuulisuus ovat venyneet toistaiseksi hyvin:

Alunperin yksi syy, miksi Hanno aikoinaan kiinnostui vieraalla kielellä näyttelemisestä liittyi pyrkimykseen päästä eroon "puhuvan pään syndroomasta": oletettiin, että outo kieli vieraannuttaisi ja vapauttaisi opiskelijat joistakin näyttelemiseen ja puhumiseen liittyvistä käsityksistä sekä samalla vahvistaisi äänellistä ja kehollista ilmaisua, kun puheen merkityssisältöihin ei voisi totutussa määrin nojautua. Hanno kuvasi vuonna 1998 Espanjassa esitetyn Córdoba 2 -kokonaisuuden käsiohjelmassa vieraalla kielellä näyttelemisen lähtökohtia ja viittaa siinä myös omaan henkilöhistoriaansa (Hanno muutti teini-ikäisenä perheensä kanssa Ruotsiin):

15-vuotiaana muutin omasta maasta muuhun maahan muuttumaan. Sain kokea juuriltaan siirretyn ihmisen osaan kuuluvan myönteisen: vieras kieli tekee puhujan kehon eläväksi. Kun vakaumus että (äidinkielen) sanat viestivät sisällön/sanoman järkkyy, keho rientää apuun: sen on pakko puhua selkeämmin, alleviivata, liioitella, olla ilmempi asu ilmaistavalle. Miltei yhtä väistämätön kokemus siitä kuinka keho näivettyy näyttämöllä: siellä häilyy haptinen suu; repliikki ilmapallona tuskin nähtävässä kädessä, joka on veretön ja jäykkä. 

Ja kyllä ainakin kiinankielisen tekstin opetteluvaiheessa kädet aktivoituvat niin, että opiskelijat näyttävät välillä kapellimestareilta. Tässä Paavo johtaa itseään, tahtipuikkona kynä:

Karkeasti jaoteltuna aivojen vasen puolisko käsittelee kieltä ja oikea musiikkia.Kun näyttelimme italiaksi ja espanjaksi, arvelin, että kielen prosessointi saattaa tapahtua vieraalla kielellä näytellessä ainakin osin siellä, missä musiikinkin, sillä väitöskirjaani varten haastattelemani opiskelijat jatkuvasti kuvailivat puhumista musiikin termein, kokivat puhumisen laulamisena tai kehollisena liikkeenä ja toisen ääni havaittiin omassa kehossa eräänlaisena tanssina. Yksi opiskelijoista kuvaili silloin kuuntelemistaan:

Kun jotkut toiset puhu näyttämöllä, mulle tuli semmonen heiluriliike, semmonen aaltoileva.

Ja toinen puhumistaan:

Se kohta oli niinku semmonen laulupätkä, koska mä en ihan tajunnu sitä koskaan. Siinä mulle tuli semmonen, että vaan maistelee jokaista sanaa, niinku jotenki semmonen olo, että mä oon nyt vaan tässä sanassa, menen, eikä oo olemassa mitään siitä eteenpäin,  vaan että läsnäolo näissä sanoissa, koska siinä ei ollu kauheesti mitään ajatusta (nauraa). Semmonen taijimainen fiilis, että nyt vaan teen tätä, vaikka en mä ihan … tää on niinku tää, mut en mä voi tietää mikä tää oikeestaan on. 

Tutkija Fan-Gang Zeng Kalifornian yliopistosta kiinalaisine kollegoineen kuvansi vuonna 2006 tutkimushenkilöidensä aivoja samalla kun nämä kuuntelivat mandariinikiinaa. Tutkimus paljasti, että aivot käsittelevät sanojen sävelkoron ensin oikeassa aivopuoliskossa ennen kuin ryhtyvät ruotimaan sanojen merkityksiä vasemmassa. Kiina on siis musiikkia aivoille. Tulos osoittaa, että kielten prosessointi on todella luultua monitahoisempaa (ja selittää miksi kuulolaitteilla voi olla vaikea saada mandariinikiinasta selvää):
http://today.uci.edu/iframe.php?p=/news/release_detail_iframe.asp?key=1554

Voisikohan mandariinikiinaksi näyttelemistä rinnastaa neurologisesti osittain vaikkapa operetissa tai oopperassa näyttelemiseen? Oli miten oli, tämä musiikillinen puoli puheessa kiinnostaa minua kovasti.

Tähän asti siis ollaan opiskeltu mandariinikiinan ääntämistä ja repliikkejä sekä kielen opettajamme Jin Renin että vaihto-opiskelijoidemme kanssa. Viime viikolla Hanno oli Guangzhoussa sopimassa asioista ja tutustumassa esitystilaan. Tänään aloitettiin viimein harjoitukset näyttämöllä, aluksi kohtaukset hahmotellaan suomeksi. Tahti on varsin tiivis, meillä on nyt 37 päivää aikaa siihen, kun esirippu aukeaa Guangzhoussa. Soutuvenheellä Kiinaan ei siis ehditä, kuten vanhassa Frank Loesserin säveltämässä iskelmässä, vaan Tohvelisankarin veneessä pitää olla nyt tehokas moottori.

Tervetuloa seuraamaan tästä blogista matkaamme Kiinaan ja Kiinassa!